
Tavoitteeni on osallistua Transat 6.50-kisaan, joka järjestetään kaksietappisena Ranskan rannikolta Madeiran kautta Brasilian Bahiaan tai vaihtoehtoisesti Ranskan Guayuanaan. Projekti on käynnistetty keväällä 2006, ja sen tarkoituksena on luoda Transat-kisaan osallistumiselle riittävän hyvät edellytykset niin kaluston ja varusteiden kuin taloudellisenkin pohjan osalta -kipparin monipuolista valmistautumista unohtamatta. Monisäikeinen ja vaativa projekti etenee taustatyönkin osalta vähitellen tavoitettaan kohden.
Uusi vene hankittiin espanjalaiselta veistämöltä (MOS Composites) Palamoksesta Costa Bravan alueelta ja kuljetettiin ensin maanteitse Hampurin satamaan laivausta varten. Suomeen uusi Zero rahdattiin 31.1.2007 Vene ehti parahiksi Suomeen ennen Vene 07 Båt-messuja päästäkseen näytille Avomeripurjehtijoiden messuosastolle.
Perusvarustelun jälkeen vene pääsi heti ensimmäisellä kaudellaan nielemään kohtuullisen määrän maileja harjoittelun ja testauksen merkeissä. Pohjoisen Itämeren merkittävimmät avomerikisat Volvo Suursaari Race ja Gotland Runt koluttiin myös kesällä 2007 hyvän harjoituksen merkeissä. Ensimmäinen purjehduskausi päättyi 16.11.2007, minkä jälkeen vene kuljetettiin talviharjoittelua varten Espanjaan, tarkemmin Costa Bravan alueelle Kataloniaan. L`Escalan pikkukaupunki Välimeren rannalla Pyreneiden kainalossa oli 2008 alusta veneen kotisatamana ja harjoittelutukikohtana. Kauden päätavoite, 1000 mailin yksinpurjehdus non-stoppina toteutui kesäkuussa 2008 Välimerellä. Muuten olosuhteiltaan ihanteellinen L `Escala ei kuitenkaan ollut taloudellisesti eikä paikalliselta toimintakulttuuriltaan järkevä valinta pysyväksi tukikohdaksi, vaan kuljetin veneen kesällä 2009 takaisin Suomeen ja projektin kannalta kaikin puolin luotettavampaan ympäristöön. Kotisatama on nyt Kotkan Meriniemi.
Syksyiseen kolarointiin ja talven pakkasiin katkennut purjehduskausi 2010 kului veneen varustusta kehitellessä ja harjoitellessa Kotkan vesillä.
Yksinpurjehdukseen liitetään etenkin Suomessa usein mielikuva yksin puurtamisesta, jossa muita ei tarvita eikä kaivata. Tosiasiassa jo projektin tässä vaiheessa olen saanut korvaamatonta apua ja kannustusta monilta ihmisiltä, ja kiitoslistasta tulisikin varsin pitkä.