
Reijo Oksala
e-mail: reijo.oksala(at)transat650.fi
phone: +358 50 348 7392
Adress:
Merikatu 9 A8
48100 KOTKA
FINLAND
Emäsalo ympäri 2006, Inferno 31 Valpuri (kuva Timo "Kilu" Markkanen)
Wanha Number One, Johnson 26 FIN-8730 Course-kisassa 2002 Inkoon saaristossa (kuva Pekka Kotila). Yksinpurjehtijan onnistumisen hetkiä........
Kipparin esittelypalstalle on tapana kirjata purjehduksellisia saavutuksia juniorivuosista lähtien. Itse kuulun kuitenkin - ja nykyään jo joidenkin yllätykseksikin - ns. myöhäsyntyisiin purjehtijoihin, jotka ovat oivaltaneet lajin hienouden kaikkien muiden harrastusten seasta vasta varttuneemmalla iällä. Ensimmäinen todellinen purjehduskausi oli 2000, jolloin pidemmät matka- ja kisapurjehdukset omalla veneellä asettivat alttiiksi jollekin uudelle ja tuntemattomuudessaan kiehtovalle. Oppiminen on aina ollut antoisaa, etenkin uuden oppiminen, eikä pikkusormen antoa purjehdukselle ole tarvinnut hankalinakaan hetkinä katua. Toisaalta purjehdus on ehkä ollut enemmän kuin olen ajatellutkaan sisällä olevien asioiden löytämistä uudelleen, sillä lapsuuteni parhaat muistot liittyvät mereen ja saaristoon. Moottoriveneretket isovanhempien ja vanhempien kanssa ovat nyt saaneet jatkoa, vaikkakin hiukan eri muodossa.
Purjehduksen meriittilistani on kuitenkin siinä mielessä pitkä, että se sisältää ison joukon unohtumattomia elämyksiä niin yksin kuin yhdessä toistenkin kanssa. Rauhalliset yölliset tyvenet, ukkosrintamat, harmittomat ja harmilliset haverit, upeat kisalähdöt ja taktiset töppäykset -listaa voisi jatkaa niistä kokemuksista, joita ei aina muisteta laskea ansioiksi.
Asioihin paneutumisella on taipumus vähitellen kääntyä taidoiksikin, vaikka tuttu ilmiö tässäkin lajissa on selviö: Mitä enemmän oppii sen paremmin huomaa olevansa aloittelija. Nyt olen samalla viivalla ranskalaisten, lähes ammattimaisten yksinpurjehtijoiden kanssa; olen siis aloittelija jälleen kerran.
Purjehdus on urheilua. Jatkuva minipuolinen fyysinen harjoittelu on itsestäänselvyys tässä projektissa.